Artikkeli
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Ajantasainen päihdeohjelma tukee työntekijöiden hyvinvointia, ennaltaehkäisee riskejä ja vahvistaa yrityksen lakisääteisiä velvoitteita, kirjoittaa asiantuntijalääkäri Henri Karvinen.
Päihdeohjelma on yksi keskeinen osa työnantajan vastuuta työntekijöiden hyvinvoinnista. Päihdeohjelma on suunnitelma, joka määrittelee, miten työpaikalla ehkäistään ja käsitellään päihteiden käyttöön liittyviä tilanteita. Vaikka työpaikalla päihdeohjelma olisi jo olemassa, pitää ohjelman olla myös aktiivisesti päivitetty, selkeä ja ajan tasalla.
Etä- ja hybridityön lisääntyminen, työn sirpaloituminen ja työelämän kiihtyvä tahti tuovat mukanaan uusia haasteita päihteiden käytön ehkäisyyn ja tunnistamiseen työympäristössä.
Aiemmin toimiva päihdeohjelma ei välttämättä enää vastaa nykyisen työyhteisön tarpeita, jos se on jäänyt päivittämättä. Esimerkiksi etätyössä esimiehen mahdollisuudet havaita päihteiden käyttö ovat heikentyneet. Työpaikan päihdeohjelman tulisikin ottaa huomioon uudet toimintaympäristöt ja keinot ongelmien tunnistamiseen.
Lainsäädäntö ja viranomaisohjeet kehittyvät jatkuvasti. Ajantasainen päihdeohjelma varmistaa, että yritys toimii lain vaatimusten mukaisesti ja täyttää työnantajavelvoitteensa.
Esimerkiksi yksityisyydensuojaan, huumetestaukseen ja työturvallisuuteen liittyvät säädökset voivat muuttua nopeasti. Vanhaan ohjelmaan tukeutuminen voi pahimmillaan johtaa epäselviin tilanteisiin, väärinkäsityksiin tai jopa laittomuuksiin.
Ajantasainen päihdeohjelma on tärkeä työkalu ennaltaehkäisyssä. Kun ohjelma on selkeästi viestitty, helposti saatavilla ja osa työpaikan arkea, se toimii tehokkaasti ohjenuorana koko henkilöstölle.
Hyvä päihdeohjelma ei keskity pelkästään ongelmatilanteiden ratkaisuun, vaan se painottaa avoimuutta, matalan kynnyksen tukea ja oikea-aikaista puuttumista esimerkiksi varhaisen tuen keskustelujen muodossa. Näin voidaan ehkäistä ongelmien kärjistymistä ja säästää sekä inhimillisiä että taloudellisia resursseja.
Päihteiden käyttö työyhteisössä voi horjuttaa luottamusta, heikentää työilmapiiriä ja aiheuttaa turvattomuutta.
Kun päihdeohjelma on ajan tasalla ja kaikkien tiedossa, se luo turvallisuutta ja ennakoitavuutta. Työntekijät ja esihenkilöt tietävät miten toimia, jos huoli herää ja miten asiat etenevät päihdehaittatilanteissa. Myös henkilöstö tietää millaista tukea on tarjolla. Tämä voi rohkaista myös varhaisempaan avun hakemiseen ja lisää työyhteisön välittämisen kulttuuria.
Päihdeohjelman tulee elää osana yrityskulttuuria. Esihenkilöillä on keskeinen rooli ohjelman jalkauttamisessa, ja he tarvitsevat koulutusta sekä tukea tilanteiden kohtaamiseen. Ajantasainen ohjelma antaa johdolle selkeät toimintamallit ja ohjeet, jotka vähentävät epäröintiä ja varmistavat yhdenvertaisen kohtelun.
Päihdeohjelman ylläpitäminen ajantasaisena on hallinnollinen velvoite. Lisäksi se on investointi työhyvinvointiin, turvallisuuteen ja toimivaan työyhteisöön. Muuttuva maailma vaatii joustavuutta ja hereillä oloa myös tässä asiassa. Kun päihdeohjelma vastaa nykyhetken haasteisiin, se toimii parhaimmillaan koko organisaation tukipilarina.
Pihlajalinnassa räätälöimme päihdeohjelman juuri teidän yrityksenne tarpeisiin, esimerkiksi tarkat ohjeet päihde-epäilyjen selvittämiseksi, hoitoonohjauksen järjestämiseksi sekä testauksien suorittamiseen. Pidämme myös koulutustilaisuuksia esihenkilöille, miten tunnistaa ja ennaltaehkäistä päihdehaittoja työpaikalla. Kysy lisää työterveystiimiltäsi.
Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?
Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.